Paska Juttu

Hemmetin paska juttu Nyt on todella raskasta ja vaikeaa. On sattunut niin ikäviä asioita. Olen nyt turvassa kuitenkin, onneksi. Ihme, että selvisin. Asian arkaluonteisuuden vuoksi on hemmetin hankalaa kirjoittaa. En tiedä mitä tekisin. Mun täytyy päästä eteenpäin.

"Vuoto tapahtui eilisen ukkosen seurauksena Riihimäen jätevesiverkon Karoliinanojan ylivuotopaikalla." Siellä on siis ihan oikeasti rakennettu systeemmi, jolla paskavedet

Parhaat Kesärenkaat Maaliskuun alussa julkaistun Tekniikan Maailman vertailutestin kärjessä olivat tutut merkit. Nokian Hakka Blue 2 päihitti niukasti Continentalin PremiumContact 6 -renkaan ja oli vertailun ykkönen. Goodyear EfficientGrip Performance, Bridgestone Turanza T005 ja Hankook Ventus Prime 3. Halvat Hotellit Helsinki Sukat Helsingin Sanomissa (Koti 23.2.) todettiin, että pesukoneen saa asentaa kuivaan tilaan. Onhan tiskikonekin. Juha Kraapon tekemä

Hampaankolosta: Paska juttu – Paska juttu Uutistietojen mukaan Saksassa on jo neljätoista ihmistä kuollut ja jopa 1200 ihmistä on saattanut saada tartunnan ulosteperäisen EHEC-bakteerin takia. Epidemian alkuperäksi epäillään Espanjalaisia (luomu)kurkkuja.

Radio Ohjelmat Taajuudet Suositus Iskelmän taajuudet Tarkista Iskelmän kuuluvuus. Suositus Iskelmän Aamuklubi. Radio Novan juontaja Anssi Honkanen testasi, miltä tuntuu, kun imuroinnista ei tarvitse murehtia. Etusivu Uutiset Ohjelmat Musiikki Tapahtumat Kilpailut Kanava. Etusivu Ohjelmat Musiikki Kilpailut Kanava. Viesti studioon Soita tai tekstaa juontajalle. Radio 957 Ei tehrä tästä ny numeroo Mutta katso kuitenkin taajuudet. Uusimmat. Radio 957:n iltapäivä
Aikakausilehti Eetos On tiedettävä, on muistettava. Sen osoitti köyhä kulkuri Matti Pohto, joka keräsi tuhansia kirjoja 1800-luvulla. Hänen työnsä. Ruokaan liittyy vahva hedonistinen eetos, siitä pitää myös nauttia. Ja media pönkittää tätä”, Jallinoja selittää. Uusi ilmiö. Ruokaan liittyy vahva hedonistinen eetos, siitä pitää myös nauttia. Ja media pönkittää tätä”, Jallinoja selittää. Uusi ilmiö. Toki on helppo

Jumalan teatteri oli suomalainen, Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostunut nelihenkinen avantgardistinen ja radikaali näyttelijäryhmä. Ryhmään kuuluivat nykyiset ohjaajat Esa Kirkkopelto ja Jari Halonen sekä nykyiset näyttelijät Jorma Tommila ja Jari Hietanen. Ryhmä muistetaan parhaiten Oulun teatteripäivillä vuonna 1987 toteuttamastaan kokeellisesta esityksestä, joka.

Paska juttu – Kymmenen oivallusta sonnasta. Anu Valve lähtee matkalle ihmisten jokapäiväisten ja runsaiden tuotosten, virtsan ja ulosteen, mahdollisuuksiin. Maailmalla heitetään hukkaan valtavat määrät tehokkaita lannoitteita ja oivia energiavarantoja.

Viime aikoina naistenhuonetta etsiessäni olen joutunut huomaamaan, ettei sellaista uusista rakennuksista välttämättä löydy. Naistenhuone ei ole ollut pelkästään ruumiin eritteitä varten. Naistenhuoneessa on saanut rauhassa peilata ja puunata, sinne on menty yhdessä muiden tyttöjen ja naisten kanssa juoruamaan, analysoimaan ja tekemään tilannekatsausta, kikattelemaan.

Halvat Hotellit Helsinki Sukat Helsingin Sanomissa (Koti 23.2.) todettiin, että pesukoneen saa asentaa kuivaan tilaan. Onhan tiskikonekin. Juha Kraapon tekemä kappale Salon lastenlaulukilpailun finaaliin. Laulu kertoo lapsuuden vaikeista kokemuksista. Joskus vaan tuntuu että tulee jo korvista jatkuvat karkki-ja keksirasiat, wc-paperit, sukat ja shampoot, arvat ja myyjäisiin. Mainosten avulla pystymme tarjoamaan sinulle ilmaista sisältöä! Kun klikkaat mitä tahansa kohtaa

Paska juttu. Jo muinaiset kiinalaiset siirsivät ulosteita. – Lisääntyvät havainnot suolistomikrobien yhteydestä ihmisen terveyteen ovat synnyttänet keskustelua ulosteensiirroista hoitokeinona. Ulosteensiirrossa henkilön suolistoon tuodaan sellaisia hyviä.

Eetos On tiedettävä, on muistettava. Sen osoitti köyhä kulkuri Matti Pohto, joka keräsi tuhansia kirjoja 1800-luvulla. Hänen työnsä. Ruokaan liittyy vahva hedonistinen eetos, siitä pitää myös nauttia. Ja media pönkittää tätä”, Jallinoja selittää. Uusi ilmiö. Ruokaan liittyy vahva hedonistinen eetos, siitä pitää myös nauttia. Ja media pönkittää tätä”, Jallinoja selittää. Uusi ilmiö. Toki on helppo tunnistaa
Taikinan Alustaminen Keskustelu – Mitä on taikinan alustaminen? | Aihe vapaa. – kun kaikki aineet on lisätty. Ja kyllä, taikinan kohoamisen jälkeen alustamista voi tehdä pöydällä ilman kulhoa. Taikinaan tulee sitkoa kun alustetaan, leivän tai mitä hiivataikinasta teetkin rakenne on parempi kuin taikina on alustettu hyvin. Ruisleivän leivontaohje | Maa- ja kotitalousnaiset – Anna seoksen seistä 25
Kääpiö Koirarodut Kääpiömixit otin mukaan siksi, että kääpiökoirarodut ja niiden sekoitukset ovat suuri osa pentutehtailua. Pentutehtailu on yksi maailman suurimpia laittomia bisneksiä, ja Suomessa tätä bisnestä ei käytännössä rajoiteta mitenkään eikä salakuljettajan jäädessä kiinni tule yleensä kummoisiakaan tuomioita. Etenkin kääpiökoirarodut ovat yleistyneet nopeasti. Useimmat omistajat harrastavat aktiivisesti oman koiransa kanssa. Kotimaa 2010. Suomalaistoimittajat vaativissa oloissa Haitissa. Haitin

Joo, täytyy tutustua kirjallisuuteen kiitos linkeistä. Suomeksikin löytyy tämä ”Paska Juttu”, josta odottelen edullisempaa pokkariversiota. Budjetti ei repeä ihan joka suuntaan kuitenkaan. 🙂 Humanure Handbookia olen tuossa myös lueskellut, jossa myös ollaan tuolla paska-osastolla enempi.

YLE esitti sarjan ”Paska juttu” –kolmiosaisen sarjan vedestä *] – veden uusiutumattomuus, saastuttaminen – jopa 5000 likaisen veden mikrobeihin kuolevaa lasta – joka päivä,

Nainen on käyttänyt yli 100 000 dollaria kauneusleikkauksiin – haluaa olla täydellinen! Urheilu on kivaa, mutta sen tilannekuvat ovat kaksimielisiä!